Windows Live apua
Windows Live-palvelut kehittyvät hyvää tahtia. Syytä onkin: Googlen perässä on vaikea pysyä. Messenger eli “Mese” on hyvin suosittu pikaviestin ja kuuluu nykyään Windows Live-palveluihin. Live ID-tunnuksen luomisesta on jonkun verran kyselty erityisesti jo olemassaolevalla sähköpostiosoitteella, joten teimme aiheesta oman ohjesivun jonka löydät Ohjeita-valikosta.
Ohje kattaa myös Messengerin perusasetukset. Mitä muuta Windows Live tarjoaa?
Sähköposti: hotmailin lisäksi voi nykyään valita Windowslive.com-tunnuksen. Hotmailissa alkoi jo olla hyvin vaikeaa löytää mielekästä tunnusta.
Spaces: eräänlainen kotisivu, Oma Space blogeineen ja valokuvagallerioineen.
SkyDrive: kaikista näistä minua eniten kiinnostava palvelu. Tarjoaa 5 gigatavua tallennustilaa valokuville, dokumenteille, videoille jne. Mahdollisuus pitää sekä yksityisiä että julkisia kansioita. Google on ilmoittanut julkaisevansa vastaavan palvelun, mutta aikataulusta ei ole tietoa. MS:lle erävoitto tällä alueella, kunhan eivät taas mokaisi tietoturva-asioita.
Huom! Käytän itse myös Linuxia ja usein kuvitellaan, ettei Microsoftin palvelut toimi muualla kuin Windowsissa. “Mesettäminen” toimii, tosin ei Microsoftin ohjelmalla. En ole vielä testannut, mutta kuulemani mukaan myös SkyDrive toimii Linuxissa Firefoxilla.
Live ID-ohjeemme siis täällä. Kommentit ovat erittäin tervetulleita.
Kommentit
Jätä vastaus


